Susanna Holmi

Työnohjausta dialogisella työotteella

susanna@ratkaisevadialogi.fi
045 783 173 71
www.ratkaisevadialogi.fi

Toiminta-alue: Koko Suomi etäyhteydellä.

Olen Susanna Holmi, ratkaisukeskeinen ja dialoginen työnohjaaja (STOry). Ydintaitojani ovat arvostava kohtaaminen, yhdessä ajattelemisen taito sekä yksilöllisten reittien löytäminen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tähän kuuluu olennaisesti lujan lempeä kolmikko: arvostaminen, rohkaiseminen ja sopiva haastaminen.

Vuosikymmen toimintaterapeuttina on antanut laaja-alaista ymmärrystä ihmisyydestä ja ryhmädynamiikan ilmiöistä. Biblical Counselling -tutkinto on puolestaan antanut avaimia varustaa hengellisiä johtajia kohtaamaan keskeneräisyyttä itsessä ja muissa.

Seurakunnassa olen palvellut mm. pienryhmätyön koordinoimisen ja kehittämisen parissa sekä sielunhoidollisissa tehtävissä. Kutsuni on osaltani edistää tervettä seurakuntakulttuuria ja johtajien työssäjaksamista. Itsetuntemus sekä tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat osa tätä. Ratkaiseva Dialogi -yritykseni kautta palvelen myös työelämää laajemminkin asiantuntijoiden ja esimiesten työnohjaajana sekä työyhteisövalmentajana.

Työtilani sijaitsee etäyhteysstudiolla ja toiminta-alueeni on näin ollen koko Suomi. Tämä mahdollistaa myös työnohjausryhmät, jossa osallistujat ovat eri paikkakunnilta. Koulutus- ja TYHY-päivät ohjaan toki paikan päällä.

Susanna Holmi

Työnohjaaja

Ratkaiseva Dialogi Oy

045 78 317 371

susanna@ratkaisevadialogi.fi

www.ratkaisevadialogi.fi